Mentorointi
Mitä mentorointi on:
Mentoroinnissa kokeneen yritysjohtajan osaamista hyödynnetään pk-yrityksen
kehittämiseksi. Mentoreiden tehtävänä on omalta osaltaan vähentää
sitä osaamis- ja resurssivajetta, mitä elintarvikealan yrityksissä
esiintyy, esimerkiksi:
- kehittää
kasvuun ja kansainvälistymiseen pyrkiviä elintarvike- ja ravitsemusalan
yrityksiä, jotka ovat suunnittelemassa innovaation kaupallistamista
- kehittää
yrityksiä siten, että niiden kiinnostavuus pääomasijoittajille
lisääntyy
- kehittää
liiketoiminnan johtamisen osaamista kohdeyrityksissä
- liiketoimintasuunnitelmien
laadinta
- markkinointisuunnitelmien
laadinta
- kansainvälistyminen
- tutkimustiedon
soveltaminen ja hyödyntäminen
|
Toimintamallimme:
Mentori voi toimia yritysjohdon neuvonantajana tai hallituksen asiantuntijajäsenenä.
1. Ennen työn alkamista kartoitetaan mentorointitarve (= missä asioissa
yritys kokee tarvitsevansa neuvontaa)
2. Edellisen pohjalta valitaan sopiva mentori (tiimimme jäsen)
3. Mentoroinnista tehdään sopimus
4. Mentoritapaamiset aloitetaan. Suosituksemme on vähintään 20 tuntia
sparrausta toimitusjohtajan tai johtoryhmän kanssa vuodessa. Mentori
antaa neuvoja, ohjeita ja kommentteja; yritys tekee päätökset
5. Mentori tekee kirjalliset raportit tapaamisista